keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Väki vähenee - meteli kovenee

Siis ihan oikeesti! Ne on oppinut haukkumaan! Ja sitä taitoahan pitää sitten harjoitella joka käänteessä. Ei auta, että kolme on jo lähtenyt, meteli on aika ajoin vielä kovempi kuin silloin, kun niitä oli se yhdeksän.

Vähän tuppaa kuitenkin olemaan ikävä Retkua, Almaa ja Ainoa. Mutta hyvin kuulemma on alkanut jokaisella, joten hyviin koteihin pääsivät kaikki. Huomenna torstaina lähtee Nala ja Huti. Perjantaina lähtee Bertta ja Bablo. Sniif!

Tässä vielä kuvasatoa!

Aino ja Bablo syömässä. Sulassa sovussa. Siis sattumalta juuri kuvanottohetkellä...

Valtaistuin on meillä kovassa käytössä. Tässä vielä vapaana oleva Vaaleanpunainen Abigail sievistelemässä.

Eikä meillä ole mitään hätää rosvoista! Tässä on vahvistettu kodinturvakomppania ulko-oven edessä. Siis miksi pitää ahtautua koko porukalla tuohon pieneen tuulikaappiin? Pennutkin viihtyy siellä tosi hyvin!

Pennut on nyt madotettu viimeistä kertaa ja kaikkien riiviöiden kynnetkin on leikattu, joten lähtökuopissa ollaan. Mitenkähän sitä enää osaa olla, kun ei ole noita pikkuisia nilkanpurijoita?

Meille saa sitten laittaa sähköpostilla kuvia sieltä uusista kodeista, niin julkaistaan niitä sitten täällä blogissa. Tässä on ensimmäinen kuva, eli Retku kotiutunut.

Ja vielä viimeiseksi taas varaustilanne, joka on: 3 urosta varattu (1 jo lähtenytkin) ja 4 narttua varattu (2 lähtenyt) eli Rinsessa ja Abigail odottavat vielä uusia koteja!

Ei kommentteja: