maanantai 10. elokuuta 2009

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Taas treenattiin!

Bablo tuli meille aamulla hoitoon täksi päiväksi, joten tottakai poika otettiin jälkitreeneihin mukaan. Nenä meni hyvin maata pitkin ja Bablo tykkäsi touhusta tosi paljon, vaikkei oma emäntä ollutkaan puikoissa.

Kepitkin löytyi sieltä jäljeltä hyvin!

Ja kun lopussa oli palkkana kupillinen ruokaa, niin mikäs sen mukavampaa!

Retku meni jäljen totutulla varmuudella, vaikka maha olikin vähän reistaillut viime yönä. Kaikki kepit nousivat ylös. Retku suoriutui loistavasti myös toista kertaa jäljellä olleista pyöristetyistä kulmista, joten hyvin pyyhkii tälläkin pojalla!

Esittelyssä Retkun uudenuutukaiset valjaat ja jälkiliina.

Tarkkana kuunneltiin, mitä emäntä neuvoi.

Ja kun työt on tehty, voi vähän rentoutuakin! Tässä Retkun ja Karan huilitauko.

Bablo ja Retku mittailevat toisiaan. "Ai se oot sä!? Mä oon vieläki katkera siitä, kun sä varastit sen tissin mun nenän eestä!" ;D

Kivaa oli, vaikka lämmintä oli yli omien tarpeiden! Ninja ja Karakin olivat jälkimetsässä mukana, mutta Ninjasta ei aina jaksa kuvia laittaa ja Karan kuvat löytyykin sitten Karan omasta blogista.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Alma oli tänään Helsingissä näyttelyssä

Alma on nyt sitten päässyt oikein näyttelemisen makuun, sillä tänään se oli Helsingissä Eukanuba Summer Showssa. Eikä sieltäkään tarvinnut tyhjin taskuin tulla pois! Tuloksena KP ja ROP.

Voittajan poseerausta.


Onnellinen Mimmi.

Tuomarina oli tällä kertaa Hans Lehtinen:
"Hyvin kehittynyt pentu. Kauniit mittasuhteet, hyvä pään tyyppi. Kaunis profiili. Syvä kaula ja ylälinja. Sopiva luusto. Hyvät kulmaukset. Liikkeet ok."
Hienoa!


lauantai 25. heinäkuuta 2009

Alma oli tänään Mikkelin KV-näyttelyssä

Alma-neiti oli tänään ekaa kertaa näyttelyssä, eikä sitä vähästä aloitettukaan, vaan Alma oli Mikkelin kansainvälisessä koiranäyttelyssä.

Kotiinviemisiäkin saatiin, eli tuloksena KP ja ROP!


Tuomarina toimi virolainen Astrid Lundava, tässä arvostelu:

"Hyväntyyppinen, keskikokoinen, hyvin narttumainen, hyvänmuotoinen pää, hieman matala säkä, hyvä selkälinja, lyhyt ja laskeva lantio, lyhyt ja hieman suora olkavarsi, suorat liikkeet edestäpäin katsottuna. Aktiiviset liikkeet."

Tässä linkki tuloksiin: http://www.showlink.fi/mikkeli09/mikkeli09_tulokset/R01.htm

PALJON ONNEA ALMALLE JA MIMMILLE!

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Retkun allergiatesti

Retku on käynyt allergiatestissä, koska on ollut allergiaan viittaavia oireita jo jonkin aikaa. Tässä testin tulokset (eli ne, joille Retkun testi näytti positiivista):

Kattara
Niittynurmikka
Karvamesiheinä
Koiranheinä
Heinäratamo
Revonhäntä
Kultapiisku
Leppä
Pähkinäpensas
Tammi
Pyökki
Altemaria
Helminthosporium
Stemphylium
Candida Albicans
Hiiren epiteeli
Varastopunkki (Tyrophagus)
Kani
Maito
Durra
Tomaatti
Kala
Ankka
Juutti
Kärpänen

Testin tulos näytti siis kaikenkaikkiaan ihan hyvältä. Ne normaalimmat ruoka-aineet eivät aiheuta allergioita, joten ruokinnan suhteen ei ongelmia ole luvassa. Samaten normaali elämä ei tule millään lailla tuottamaan ongelmia. Varastopunkkia esiintyy useissa valmisruuissa (nappuloissa), joten niiden syöttämistä saattaa olla syytä rajoittaa.

Tämän testin tulosten perusteella ei siis ole syytä huoleen ja kehoitankin kaikkia olemaan nyt oman koiransa kanssa rauhallisia. Koiraa ei siis missään tapauksessa ole syytä viedä allergiatesteisin, ELLEI SILLÄ OLE SELVIÄ OIREITA! Lähes jokaiselta koiralta varmaan löytyy jokin allergeeni, jos sitä lähdetään tutkimaan, mutta ellei siis oireita ole, ei koira myöskään silloin ole allerginen. Samaten vaikka Retku nyt onkin kalalle allerginen, ei se tarkoita sitä, että kaikki pentueen koirat olisivat samoille ruuille allergisia. Eli ellei mitään oireita ole ollut, kannattaa ruokintaa jatkaa entiseen malliin. Pienet rapsuttelut kesäaikana ei myöskään tarkoita sitä, että koira olisi jollekin allerginen!

Muistakaa, että minulle voi aina soittaa tai laittaa sähköpostia, jos jokin asia mietityttää, vaikka asia tuntuisi kuinka pieneltä tai vähäpätöiseltä tahansa!

Ai niin, sitten sellainen tiedotusluontoinen asia, että Almalla alkoi ilmeisesti ensimmäiset JUOKSUT!! Tilannetta seurataan, mutta kyllä täysin mahdollista on juoksujen alkaminen jo tässä iässä. Joten katsotaan, miten vuodot tuosta etenevät - vai etenevätkö mitenkään.

Ja sitten vielä loppukevennys: Tuo "Kärpänen" tuossa listan lopussa ehkä korvaa loppukevennyksen kaikkein parhaiten... ;D



Hyvää kesää kaikille puolivuotiaille!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Poseeraamista

Tänään oltiin kenttätreeneissä, mutta kovan kuumuuden takia otettiin treenit aika löysästi. Otettiin siinä myös vähän näitä poseerauskuviakin, mutta onnistuminen oli vähän niin ja näin. Liekö syytä sitten enemmän kuvaajassa vai koirissa? ;)

Ensimmäisenä tässä poseeraa Retku.

Lukan poseerauskuva olisi onnistunut hyvin, jos vaan kuvaaja olisi ollut oikeassa kohdassa kuvaamassa... Mutta harjoitus tekee mestarin!

Diiva poseeraa tässä.

Ciaralla oli mielessä kaikki muu kuin poseeraaminen. Onneksi saatiin neiti edes muutaman räpsäytyksen ajaksi seisomaan edes PAIKALLAAN!

Bonon tyylinäyte.


Seisomista kannattaa vielä harjoitella - samoin kuvaamista - mutta hyvä siitä tulee, kunhan jaksaa eikä anna periksi.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Jäljestämistä Abin ja Alman tyylillä

Kun ei ole nyt uusia kuvia, niin laitetaanpa parin viikon takaisia kuvia Abista ja Almasta jälkimetsällä. Tässä ensimmäisessä Abi oli elämänsä ensimmäisissä jälkitreeneissä ja tyttö tiesi heti, mistä on kysymys.

Alma taas on jäljestänyt jo useamman kerran ja osaa jo upeasti mennä kepillä maahan. Tässä pari kuvaa Alman taidoista.

Kepin luovuttaminen ohjaajalle sujuu kuin vanhalta tekijältä!

Alma on menossa heinäkuussa jo ensimmäisiin virallisiin näyttelyihinkin, joten tsemppiä vaan sinne sekä koiralle että ohjaajalle. :)
Upeita pentuja meillä on! Ja ohjaajille erityiskiitos aktiivisuudesta!
Me mennään varmaan juhannuksen pyhinäkin jäljelle, joten jos kiinnostusta löytyy, niin mukaankin saa tulla.