torstai 19. helmikuuta 2009

Hyvin menee - mutta menköön!

Tiistaina täytettiin kokonaiset 8 viikkoa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita syntyy aina vaan enemmän ja enemmän. Hutin selkä on nyt tosi hyvä, ei ole vingahtanut enää lainkaan ja nousee jo takajaloilleen ihan normaalisti.

Tässä ensimmäisenä ryhmäkuva koko villistä kolmikosta.


Tässä söpöstelee Abigail ja Huti etualalla luun kimpussa.


Löysin vielä tällaisen ihanan söpöstelykuvan tuolta viikon takaa, joten pitäähän tämä vankilakuvakin laittaa kaiken kansan ihasteltavaksi. Kuvassa Abigail ja Huti.


Arvatkaapa, onko vaikeaa saada noita riiviöitä pysymään paikallaan?! Illalla yritettiin isännän kanssa ottaa niistä oikein hyviä kuvia - mutta taitaa olla joko kuvan ottaja tai kamera liian hidas, sillä suurimmassa osassa kuvista näkyi pelkkä häntä tai sitten siinä ei näkynyt enää mitään. Pitäisi osata ennakoida, että missä nuo riiviöt ovat viiden sekunnin päästä.
Tässä saatiin Huti pysymään makupalan kanssa paikallaan se viisi sekunttia. Ei voinut laskea sitä makupalaa yhtään alemmaksi, että katse olisi ollut alhaalla, koska siinä samassa tuo riiviö olis sännännyt sen makupalan kimppuun.


Vaan osataan meillä rauhoittuakin!



Rekisterikirjat ovat muuten tulleet! Mutta vielä ei ole tulleet vauvakirjat Ifolorilta, joten ellei kenelläkään ole hurja hoppu saada niitä rekisterikirjoja, niin laitan kaikki sitten samalla kerralla tulemaan. Jos teistä joku tarttee ne rekkarit jo nyt, niin ilmoittele, että laitan sitten tulemaan etukäteen.
Uusia koteja odottelevat siis vielä Huti-poika sekä tytöt Riesa Rinsessa ja Abigail.

1 kommentti:

Poppeli kirjoitti...

Hei ja huomenta Vantaalta!

Oikein hienot ja kauniit pennut teillä!
Olemme kiinnostuneitä, olisiko teillä narttupentuja vapaana vielä?

Meidän oma mummelimme on 12-v. Bacteroides Bounty, eli Bona nimeltään, on etäistä sukua tuolle teidän emälle:)

Jos teillä on vielä vapaita pentuja, niin ottaisitteko yhteyttä
tanja.lehtikuusi@luukku.com

Aurinkoisia talvipäiviä koko laumalle toivottaa

Tanja ja Vesa Lehtikuusi