tiistai 17. helmikuuta 2009

Huti eläinlääkärissä

Huti kävi eilen eläinlääkärissä. Vajaan viikonhan se on nyt vingahdellut ylösnoustessa ja sitä käytettiin päivystyksessä perjantaina, mutta siellä ei löydetty mitään ihmeellistä. Nyt lääkäri antoi seuraavan diagnoosin:

"Aristaa rintarangan loppuosan tunnustelua. Mtj taivutukset ja nivelten ja luiden palpaatio ok, ei aristuksia. Ajoittain takajalat hieman huteran oloiset. Asentotunto normaali / vasemmassa aavistuksen heikentynyt. Rauhoitus, selän rtg: 0. Jatketaan kipulääkitystä noin viikon ajan, lepoa."

Eli suomeksi sanottuna: Otettiin kolme röntgenkuvaa, joista voitiin todeta, että luustoltaan pentu on oikein hyväkuntoinen, ei mitään löydöksiä. Lääkäri epäili, että pentu on joko satuttanut itsensä riehuessaan tai sitten emä on saattanut vähän tölväistä sitä hyppiessään pentuaitaukseen. Mitään vakavaa ei kuitenkaan ole, vaan kyseessä on jonkinlainen lihasrevähdys, joka paranee itsestään. Viikon päästä pitäisi olla jo paljon parempi.

Huti nukkui siis koko eilisen illan ja yön. Tänä aamuna se oli jo kuin ihan toinen koira, ei kipuillut läheskään niin paljon kuin eilen. Nyt jo juoksi ja riehui muiden kanssa, tosin laitoin sen tarhaan, ettei heti riehu liikaa ja sillä saa taas takapakkia tervehtymiseensä. Jotta voiton puolella ollaan!

Ei kommentteja: