Webekhet's Doctor Alban 'Koda' kävi pokkaamassa SPL Imatran alaosastolta Vuoden tulokas -pokaalin! BH-koe on suoritettu ja ensi vuoden tavoitteena on IP1.
Tosi paljon onnea ja tsemppiä myös ensi vuodelle!
Tässä blogissa kerromme kasvattiemme, meillä syntyneiden EG-koirien ja omien koiriemme kuulumisia, pentuesuunnitelmia ja pentuekuulumisia. Löydät meidät myös Facebookista. Linkit sinne löytyvät tämän blogin reunasta. Tervetuloa tutustumaan koiriimme ja kasvatteihimme!
sunnuntai 1. joulukuuta 2019
sunnuntai 17. marraskuuta 2019
Webekhet's Eartha Elfrida 'Netto' kävi luonnetestissä
Netto kävi tänään luonnetestissä Hämeenlinnassa. Tuomareina toimivat Tarja Matsui ja Lea Haanpää. Testi meni oikein hyvin ja pisteitä tuli yhteensä 184.
maanantai 11. marraskuuta 2019
maanantai 14. lokakuuta 2019
perjantai 11. lokakuuta 2019
R.I.P. Coconut Daiqiuri 'Diva' 17.04.2015-11.10.2019
Diva loukkasi jalkansa tuossa taannoin ja alustavan arvion mukaan maltillisella parantelulla nilkka olisi pitänyt tulla kuntoon. Nyt kuitenkin selvisi että Divan rannenivelessä olikin luultua pahempi ligamenttivaurio. Huonon ennusteen takia omistaja teki raskaan, mutta Divan kannalta parhaan vaihtoehdon, ja päästi Divan juoksemaan kivutta sateenkaarisillalle.
Toivomme Divalle hyvää matkaa ja omistajille voimia jaksaa eteenpäin!
Toivomme Divalle hyvää matkaa ja omistajille voimia jaksaa eteenpäin!
lauantai 21. syyskuuta 2019
Paljon onnea TK1 BH Webekhet's Faerie Laminak 'Rita'!
Webekhet's Faerie Laminak 'Rita' sai tänään nimensä eteen myös TK1 koulutustunnuksen. Rita teki kolmannen ykköstuloksensa Kouvolan tokokisassa pistein 170.
Tosi paljon onnea!
Tosi paljon onnea!
maanantai 16. syyskuuta 2019
KW Faerie Laminak 'Rita' on kunnostautunut tokokokeissa
Webekhet's Faerie Laminak 'Rita' saavutti eilen jo toisen ykköspalkinnon tokon alo-luokasta huippupistein 182 p ja sai lisäksi kunniapalkinnon.
Tosi paljon onnea Kirsille ja Ritalle! Nyt ei ole enää koulari kaukana!
Tosi paljon onnea Kirsille ja Ritalle! Nyt ei ole enää koulari kaukana!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









