lauantai 23. huhtikuuta 2016

D-pentue on syntynyt 22.4.2016

Kara synnytti 5 urosta ja 4 narttua. Synnytys oli pitkä, mutta Kara hoiti sen hienosti ja sekä emo että lapset voivat hyvin. Yhtään heikompaa pentua ei ole joukossa, joten ainakin tässä vaiheessa pentue on hyvin tasainen.

Pentujen isä on Cisco vom Wolfsdreieck. Kiskon vahvuus on siviilielämän hermorakenne. Se ei piipitä eli sillä on kyky rauhoittua. Koirassa on ikään kuin kaksi erilaista koiraa, siviili- ja harrastuskoira. Siviilikoira on helppo ja sosiaalinen, harrastuskoira taas on kentällä hyvin temperamenttinen ja aktiivinen, jolta ei tekemisen halu lopu kesken. Kisko on hyvin itsevarma koira. Sillä on suojelussa vahva saalis, mutta puolustus on kuitenkin sen moottori. Sillä on myös rauhallinen kokosuuote. Kisko on DM-geenitestillä testattu terveeksi, LTV0, SP0, VA0. Tuloksista löytyy AD, BH, SchH2, SG. Tänä vuonna tarkoitus saada vielä SchH3. Jalostustarkastettu 13/14.  

Emo on Evergrey's Reija eli Kara. Kara on hieman pehmeä ja sen tähden erittäin helposti koulutettavissa oleva koira. Se haluaa tehdä töitä, eikä se ole koskaan väsynyt tekemiseen. Kara on ihmisille erittäin ystävällinen, mutta sillä on myös tapana 'piilopomotella' ihmisiä niin, ettei ihmiset sitä edes välttämättä tajua. Se on myös erittäin saalisviettinen koira ja tuota viettiä onkin käytetty sen kouluttamisessa. Kara on kuvattu nuorempana luustoltaan täysin terveeksi (LTV0, SP0, VA0). Nyt 7-vuotiaana uudelleen kuvattuna sillä on iän tuomaa pientä kulumaa. Karalla tuloksina BH ja JK1 ykköstulos ja luokkavoitto. Tämä pentue on Karalle neljäs pentue. Kara on jättänyt jälkeensä terveitä ja koulutettavuudeltaan hyviä koiria.





Ja juu, on siinä niitä yhdeksän, mutta osa näyttäis olevan siellä alimmaisina, niin kaikkia värejä ei vaan näy.

Syntynyt
klo            Nauhan väri    Kennelnimi      U/N    Synt. paino    Väri
19:35        punainen         Dolly Parton      N      495 g              musta ruskein merkein
21:10        sininen            David Bowie     U      525 g              harmaa ruskein merkein
0:25          musta              Dire Straits        U      500 g              harmaa ruskein merkein
1:05          vihreä              Don Henley       U      515 g             harmaa ruskein merkein
2:10          pinkki              Diana Ross        N      460 g              harmaa ruskein merkein
4:30          violetti             Doctor Alban       U     470 g              musta ruskein merkein
6:15          keltainen        Donna Summer  N     440 g              musta ruskein merkein
9:05          valkoinen       Dr Feelgood        U     525 g              musta ruskein merkein
14:30        vaal.vihreä     Duran Duran       N     485 g              harmaa ruskein merkein

Ei kommentteja: