tiistai 13. tammikuuta 2009

Matokuuripäivä

Tänään riiviöt sai ensimmäisen matokuuriannoksensa. Ei tainnut maistua hyvältä. Toisten kanssa tapeltiin enemmän kuin toisten, mutta nyt on kaikki saanut annoksensa. Ninja hotkaisi omat pillerinsä makkaran sisässä niin nopeasti, ettei tainnut edes huomata, että siellä oli niitä.

Eilen illalla leikattiin kynnet jo toisen kerran pennuilta. Ja taas joidenkin kanssa taistelun kanssa. Mikä on, ettei "paikka"-käsky mene perille?

Ne on ihan oikeesti jo pieniä riiviöitä! Pienet hampaat on jo kaikille puhjennut ja niitä käytetään kaikkeen mahdolliseen. Jos ei pureskella toisen korvaa niin sitten ollaan muuten vaan kimpussa. Ja ihmisten sormet on tooosi hyvänmakuista maisteltavaa.

Tänään varasin ajan myös pentutarkastukseen eläinlääkärille. Tarkastus on 3.2., eli viikkoa ennen luovutusta. Kauhulla ajattelen, mikä homma on saada kaikki yhdeksän riiviötä ensin autoon ja sitten vielä jokainen vuorollaan Riston syynättäväksi! Olisko apujoukkoja tarjolla?

Jos huomenna sais aikaiseksi ottaa 3-viikkoissynttärikuvat kaikista riiviöistä ja laittaa tänne näytille...

Varaustilanne: 3 urosta ja 3 narttua varattu.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Täällä yksi vapaaehtoinen jos vaan en ole töissä!

Aija, Gini ja Chili kirjoitti...

Onkos treenit jääny väliin vai miks penskat ei osaa paikka-käskyä ;)
Täytyy tulla niitä katsomaan ennenku maailmalle lähtevät.
Ninjalle tsemppiä lasten kaitsentaan..

Riesa ja Kuura kirjoitti...

Ulla: Joo, tervetuloa vaan, jos ehdit! Meillä on aika sinne lääkäriin 10.30, mutta pentujen lastaaminen pitää kai aloittaa vähän aikaisemmin... ;)

Aija: Myönnetään, myönnetään!! Mä olen ollut laiska, eikä oo treenattu kovin paljon. :D Ja saa niitä tulla kattomaan - meillä onkin käynyt vieraita viimeaikoina enemmän kuin ikinä ennen! Mutta ehkä me ollaan niin hyvää seuraa... vai mistähän se johtuu?

Suvi kirjoitti...

Voi hitsi, ellen olis töissä tolloin, tulisin Lahteen vain ja ainoastaan auttamaan sua lääkärille viennissä! <3

Tunnustan; olen käynyt täällä ihailemassa joka päivä noita ihanuuksia ja niiden kaunista äitiä...
Ihan näin huvikseni kyselen, mitkä tytöistä on vielä vapaina? ;)

Riesa ja Kuura kirjoitti...

Tytöistä ei ole vielä "korvamerkittyinä" Valkoinen, Vaaleanpunainen, Oranssi eikä Keltainen, mutta joku noista on ilmeisesti lähdössä Turkuun. Ja toi Oranssi taas on niiiin ihqu, että saattaa olla, ettei sitä kukaan halua ja se joutuu jäämään tänne... ;)

Tule, Suvi, katsomaan! Kyllä meille saa tulla kylään!

raparperit kirjoitti...

joo ja minäminäminä kan auttamaa pentutarkastuksee !!!