Viimeinen ateria on syöty.
Viimeinen lenkki on tehty.
Viimeiset herkut on naposteltu.
Viimeiset rapsutukset on annettu.
Viimeiset halit on halittu.
Ninja on poistunut luotamme.
Hyvää matkaa sateenkaarisillalle - vie Sabinalle terveisiä!
Tässä blogissa kerromme kasvattiemme, meillä syntyneiden EG-koirien ja omien koiriemme kuulumisia, pentuesuunnitelmia ja pentuekuulumisia. Löydät meidät myös Facebookista. Linkit sinne löytyvät tämän blogin reunasta. Tervetuloa tutustumaan koiriimme ja kasvatteihimme!
maanantai 11. kesäkuuta 2012
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
tiistai 8. toukokuuta 2012
Meidän kennel on muuttanut
Muuttopuuhien takia on jäänyt blogin päivittäminen hiukan huonolle hoidolle.
Ollaan siis muutettu ja kennel on siirtynyt Pakaalle Orimattilaan - ainakin toistaiseksi. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite säilyvät edelleen samana, joten minut tavoittaa niiden kautta kuten ennenkin.
Nyt on koirilla tilaa olla ja mellestää. Ninja ja Kara nauttivat varmaan joka sekuntista, jonka saavat juosta ja riehua pitkin pihaa. Ja tietysti toteuttaa itseään vahtimalla pihaa naapurin kissalta ja muilta ulkopuolisilta!
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Feikki kävi esittäytymässä
torstai 9. helmikuuta 2012
Pakkaspäiväterveisiä meidän tytöiltä
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Alman pentuja vielä saatavana
Alman pennuista on vielä pari narttupentua jäljellä ja etsivät hyvää kotia. Treffasin tänään sekä Alman että yhden näistä pennuista. Tässä esittäytyy meille lupaava pieni neiti.



Alma poseerasi tyytyväisen äidin elkein.

Yhteiskuvaa olikin sitten jo vähän hankalampi saada...

Pennuista voi kysellä Mirja Mäkyseltä enemmän, puh. 040-5647393.
Alma poseerasi tyytyväisen äidin elkein.
Yhteiskuvaa olikin sitten jo vähän hankalampi saada...
Pennuista voi kysellä Mirja Mäkyseltä enemmän, puh. 040-5647393.
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Hyvää joulua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)